Keskiviikko, 22 marraskuuta 2017
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Syyrialaisilla edessään kauhea talvi – sota kestänyt jo pidempään kuin toinen maailmansota

itäinen Ghouta Syyria Kuva UNICEF Al Shami

10.11.2017 – Vaikka sodan runteleman Syyrian monilla alueilla konflikti ja kärsimys ovat hieman lieventyneet, taistelut näyttävät nyt palaavan joidenkin ”ankeimpien päivien” mittoihin, varoittaa Yhdistyneiden kansakuntien Syyrian erityislähettilään erityisneuvonantaja Jan Egeland.

Tilanne on erityisen paha pääkaupunki Damaskoksen lähellä sijaitsevassa Itä-Ghoutassa, jossa noin 400 000 ihmistä elää saarroksissa. Lisäksi he eivät voi hankkia ruokaa ja perustarvikkeita niiden pilviin nousseiden hintojen vuoksi. Pelätään, että olosuhteet saattavat pahentua rajusti, kun talvi lähestyy ja lämpötilat laskevat nolla alapuolelle. 

“Syyrialaiset ovat olleet sodan keskellä seitsemän vuotta, kauemmin kuin toinen maailmansota”, Egeland kertoo. ”Syyrialaisilla on edessään kauhea talvi, sillä heillä on vain vähän tai ei ollenkaan varastoja talojensa lämmitykseen, ja he elävät raunioiden keskellä”, hän varoittaa. 

Syyskuusta lähtien Itä-Ghouta on ollut täysin eristettynä. Ainoa turvaköysi siellä vielä oleville on humanitaariset saattueet, jotka onnistuessaan pääsemään paikan päälle tuovat ruokaa ja lääketarvikkeita. 

Myös aliravittujen lasten määrä kasvaa kaiken aikaa, Egeland huomauttaa ja vaatii konfliktien osapuolien sallia sairaiden evakuoinnin mitä pikimmiten. Noin 400 potilasta, joista kolme neljäsosaa on naisia ja lapsia, on evakuoitava. 

“Meillä on vahvistus siitä, että seitsemän potilasta on kuollut, koska heitä ei evakuoitu, ja 29 potilaan lista pitää sisällään 18 lasta, joiden joukossa on Hala, Khadiga, Mounir ja Bassem – heillä kaikilla on nimi, heillä kaikilla on tarina, ja heidät kaikki on evakuoitava nyt”, Egeland painottaa. 

Evakuointi ei kuitenkaan ole ratkaisu, hän korostaa ja vaatii taisteluiden ja pommitusten lopettamista.

Aihetta käsitellään maanantaina 20.11. Helsingissä järjestettävässä YK-kinossa. Elokuvaillassa esitetään dokumenttielokuva "The Journey", jossa seurataan syyrialaisen pakolaisen Aboud Shalhoubin yli 2700 kilometrin pituista matkaa Eurooppaan ja sen halki. Samalla keskustellaan siirtolaisuudesta Euroopasta ja Eurooppaan ennen ja nyt. Illan päävieraaksi saapuu elokuvan päähenkilö Aboud Shalhoub. Lue lisää ja rekisteröidy täältä

Taistelun ilmastonmuutosta vastaan on voimistuttava. YK:n ilmastokokous COP23 alkoi Bonnissa 6.11. ja jatkuu 17.11. saakka. 

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki