Keskiviikko, 01 lokakuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Joka toinen tanskalainen on vähentänyt ruokajätteensä määrää

Selina Juul

Tanskalainen kansalaisjärjestö Stop Spild af Mad ("lopeta ruoan tuhlaus") on YK:n ympäristöohjelma UNEP:in Think.Eat.Save – Reduce your food print –kampanjan yhteistyökumppani Tanskassa. Järjestön perustaja Selina Juul on nuori pioneeri, jolla on yllättävä tausta. Juul on graafinen suunnittelija, joka on käyttänyt moderneja viestintävälineitä saadakseen viestinsä läpi. Hän on myös yksi UNRIC:in pohjoismais-baltialaisen mainosjulistesuunnittelukilpailun tuomareista. UNRIC tapasi Juulin Kööpenhaminassa.

Kuinka kiinnostuit ruokajätteestä?

Olen alun perin Venäjältä ja synnyin Moskovassa kommunismin aikana. Siihen aikaan kaupoissa ei ollut juurikaan ruokaa. Perheeni, jossa olemme kaikkia akateemisia, ei onneksi nääntynyt, mutta teimme kaiken ruokamme huolella. Kun saavuin Tanskaan 20 vuotta sitten (olen nyt 33-vuotias), hämmästyin siitä kuinka paljon ruokaa heitettiin pois! Ruokajätteen vähentäminen on minulle siis myös henkilökohtainen asia.

Kuinka tavalliset ihmiset reagoivat viestiisi?

Järjestöstä on tullut maan suurin vapaaehtoisten muodostama liike ruokajätteen vähentämisen puolesta. TNS Gallupin tutkimuksen mukaan työmme tunnetaan ja se kantaa hedelmää: joka toinen tanskalainen on viime vuosina vähentänyt pois heitettävän ruoan määrää!

Järjestö oli aluksi vain pieni Facebook -ryhmä. Kiinnostus osoittautui kuitenkin suureksi ja ihmiset tulivat mukaan nopeasti. Kahden viikon jälkeen olimme jo kansallisissa tiedotusvälineissä ja kolmen kuukauden jälkeen kauppaketju Rema 1000 ilmoitti luopuvansa paljousalennuksista vähentääkseen ruokajätteen määrää.

Olemme levittäneet viestiämme lähes kaikissa tanskalaisissa tiedotusvälineissä radiota ja televisiota myöten, olleet mukana konferensseissa ja muissa tapahtumissa, järjestäneet useita kampanjoita, julkaisseet palkitun keittokirjan, jakaneet kirjaimellisesti tonneja ruokaa kodittomille, tuoneet Unileverin kanssa doggybagit Tanskaan ja nyt käynnistämme laajaa yhteistyötä kauppaketju COOP:in kanssa.

On todella fantastista nähdä, että asia, jonka suhteen olen intohimoinen, saa niin hyvää vastakaikua Tanskassa ja ulkomailla. En olisi kuitenkaan pystynyt tähän ilman kaikkia vapaaehtoisiamme – kaikki kunnia siis heille!

Uskotko, että kuluttajat voivat vaikuttaa?

Kuluttajat ovat avainasemassa ruokajätteen vähentämisessä! Meillä kuluttajilla on paljon valtaa muuttaa asioita. Valtamme näkyy ostoskoreissamme. Meillä on myös velvollisuus käyttää se mitä olemme ostaneet, kuten esimerkiksi intiaanien perinteisiin kuuluu kunnioittaa ravinnoksi hankittuja eläimiä, käyttää ne hyödyksi viimeiseen palaan asti, ja ottaa luonnosta vain se mitä tarvitaan.

Muista, että sinulla on valta ostoskoristasi eikä toisinpäin. Useat tutkimukset osoittavat, että ruokajätteen vähentäminen on helpoin tapa toimia ilmaston puolesta. Ruokajäte nimittäin vastaa 14 prosenttia globaaleista hiilidioksidipäästöistä.

Maailman katseet kohdistuvat New Yorkiin, jossa on käynnissä YK:n 69. yleiskokous.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki