Torstai, 24 huhtikuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Kuukauden pohjoismainen profiili: Olav Kjørven

Kuva: UNPhoto / JC McIlwaine

YK:n kehitysohjelma UNDP:n apulaispääsihteeri Olav Kjørven oli pitkän ja kiireisen Brysselissä vietetyn päivän päätteeksi haastateltavanamme ja kertoi työstään, vuoden 2013 inhimillisen kehityksen raportista ja YK:n Post-2015 kehitysagendasta. Kjørven päätyi UNDP:n palkkalistoille, kun ohjelman entinen johtaja Mark Malloch Brown pyysi Kjørvenia hakemaan ympäristö- ja energiaohjelman johtoon. Kjørven jätti paikkansa valtiosihteerinä Norjassa ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin hän on apulaispääsihteeri ja vastuussa kehityspolitiikasta UNDP:ssa.

Minkälainen on tavallinen työpäiväsi – jos sellaista on?

Yleensä päiväni kuluvat – hyvin nopeasti – monissa kokouksissa keskustelemassa ja tekemässä päätöksiä. Käyn paljon myös "oikeassa" YK:ssa kadun toisella puolen neuvottelemassa jäsenmaiden kanssa, esimerkiksi Post-2015 agendasta. Esitän UNDP:n ideoita ja ajatuksia ja koetan saada niille vastakaikua.

YK on suuri organisaatio ja byrokratiaa on paljon, joten meneillään on aina paljon sisäisiä asioita. Mutta yritän keskittyä UNDP:n oikeaan työhön ja tavoitteisiin mahdollisimman paljon eli ajaa asioita ja politiikkaa, jotka edistävät mielestämme kehitystä tehokkaimmin. Matkustan myös paljon ja olen ehkä neljänneksen työajastani tien päällä. Käyn kohdemaissamme ja lisäksi paljon myös pohjoisen pääkaupungeissa, kuten Brysselissä, tapaamassa kumppaneitamme ja vakuuttamassa heitä, että UNDP:n työhön kannattaa panostaa.

Mitä voimme oppia kehityksen kannalta menestystarinoista, joita esitellään vuoden 2013 inhimillisen kehityksen raportissa?

Kolme asiaa näyttää olleen erityisen tärkeitä inhimillisessä kehityksessä. Ensinnäkin on tärkeää, että valtiolla on kehitysohjelma "laissez-faire", antaa markkinoiden mennä omalla painollaan, näkökulman sijaan. Tämä tarkoittaa investointeja ihmisiin, terveyteen ja koulutukseen sekä pitkän tähtäimen teollisuus- ja teknologiapolitiikkaan.

Toinen tärkeä asia on erittäin päättäväinen asenne olla osana globaaleja markkinoita ja kauppaa. Tässäkin on tärkeää, että ei vain avata markkinoita ja katsota mitä tapahtuu, vaan jokaisella maalla tulee olla selkeä suunnitelma asemastaan ja hyödykkeiden ja raaka-aineiden hyödyntämisestä.

Kolmantena mainitsen innovatiivisen sosiaalipolitiikan, joka on läheisesti tekemisissä jo mainitsemani ihmisiin investoinnin kanssa. Tämä on ollut erityisen tärkeää monessa kehittyvässä maassa, ja erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Huhtikuun alussa vuosituhattavoitteiden toteuttamiselle asetettuun takarajaan oli tuhat päivää. Mikä on vaikuttavin kehitystarina, jota olet ohjelman aikana todistanut?

Melko tarkkaan vuosi sitten pääsin käymään Etiopiassa. Matkustin muiden YK-toimistojen kollegojen kanssa muutamiin kyliin erittäin syrjäisessä ja köyhässä Amharassa, jossa suurimmalla osalla ihmisistä ei ole edes kenkiä. Mutta se mitä näimme teki suuren vaikutuksen minuun: kylissä oli hiljattain rakennettu terveyskeskuksia, ja näissä keskuksissa työskenteli paikallisia naisia, jotka oli koulutettu antamaan perustason terveydenhoitoa. He olivat todennäköisesti ensimmäistä sukupolvea, joka oli päässyt kouluun ja niin he osasivat kirjoittaa ja lukea. Sen takia heidät oli mahdollista kouluttaa terveydenhoitajiksi. Naiset työskentelivät yötä päivää ja auttoivat sairaita ja hoitoa tarvitsevia, kuten raskaana olevia naisia. Tämän seurauksena seudun äitiyskuolleisuus on laskenut, tuberkuloosi ja HIV/AIDS-tilanne on parantunut ja näiden johdosta myös sukupuolien epätasa-arvoisuus on kaventunut. Nämä kaikki ovat vuosituhattavoitteiden joukossa.

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se, että huomasin ihmisten tietävän vuosituhattavoitteista ja he pystyivät luettelemaan ne ulkomuistista. He siis tiesivät, että heitä tukee maailmanlaajuinen liike. Silloin ymmärsin, että meidän täytyy varmistaa, ettemme herää tammikuun alussa vuonna 2016 ilman yhteisiä kehitystavoitteita. Se olisi näiden naisten pettämistä ja tuhoisaa maailmanlaajuisesti.

Jos katsotaan tulevaisuuteen ja siihen kun Post-2015 agenda tulee loppuunsa vuonna 2030, minkä ongelmien uskot olevan todennäköisimmin ratkaistu?

Toivon, että ainakin ne vuosituhattavoitteet, jotka eivät ehdi toteutua ensi vuoteen mennessä, on silloin toteutettu. Eli olemme saavuttaneet koulutuksen kaikille, perusterveydenhuollon, puhtaan veden ja sanitaation, nälänhätää ei enää ole ja olemme itse asiassa päässeet eroon äärimmäisestä köyhyydestä. Ei ole lainkaan mahdotonta, että köyhyys on hävitetty vuoteen 2030 mennessä, mutta siihen liittyy suuri "mutta". Ongelma on se, että emme voi saavuttaa kehitystavoitteita ellemme ota entistä paremmin huomioon ympäristön huononevan tilan, ilmaston lämpenemisen ja kasvavan eriarvoisuuden maiden sisällä. Meidän täytyy myös parantaa peruspalveluiden tarjontaa ja laatua sekä hallinnon tasoa monissa maissa, kuten myös jollain keinoin turvata rauha maissa, jotka ovat tai toipuvat konflikteista ja levottomuuksista, koska näillä alueille kehitys on ollut hitainta koskien vuosituhattavoitteita. Nämä asiat täytyy saada Post-2015 agendalle.

Onko Pohjoismailla mielestäsi erityisosaamista tai kokemuksia, joita pitäisi hyödyntää Post-2015 neuvotteluissa?

Ehdottomasti. Mielestäni pohjoismaalaisten tulisi olla melko tyytyväisiä kehityspanostuksiinsa viimeisen 40 vuoden aikana. Kaikki ei ole toiminut, ja rahaa on hukattu siellä täällä, mutta kun tarkastellaan tämän vuoden raportissa esiintuotuja tuloksia, voidaan sanoa, että kehitysponnistelut ovat onnistuneet suurimassa osassa kehitysmaista paljon odotettua paremmin. Vaikka kehitysyhteistyö ei ole ollut ainoa tekijä, on sillä ollut suuri merkitys.

Pohjoismaiden tulisi sitoutua myös vuoden 2015 jälkeen, sillä ne voivat vaikuttaa. Kun katsotaan inhimillisen kehityksen indeksiä, huomataan, että kaikki Pohjoismaat sijoittuvat listan kärkipäähän. Ne ovat maita, joiden sisällä on vähiten eriarvoisuutta ja ne ovat melko yhtenäisiä valtioita verrattaessa maailmanlaajuisesti. Ja ne tekevät paljon kehitysyhteistyötä. En usko, että tämä on sattumaa, vaan luulen, että näillä tekijöillä on jokin yhteys. Ehjät yhteiskunnat haluavat tukea maita, joiden kansalaiset eivät ole yhtä onnekkaita.

Mikä on ollut YK-urasi suurin haaste?

Yksi on asioiden aikaansaaminen monimutkaisessa koneistossa. Teemme töitä isoissa organisaatioissa, joissa on tietyt byrokraattiset säännöt ja tavat tehdä asioita, ja se vaikeuttaa joskus asioiden tekemistä uusilla tavoilla. Sen lisäksi kyseessä on hallitusten välinen asetelma. Se tarkoittaa sitä, että vaikka onnistun viemään jonkin asian eteenpäin omassa järjestössä, niin sen täytyy saada myös YK:n jäsenmaiden hyväksyntä. Kun todella haluamme muutosta tai uutta lähestymistapaa esimerkiksi ihmisoikeustyöhön tai ilmastonmuutokseen kehitysyhteistyössä, täytyy meidän vakuuttaa tarvittava määrä jäsenmaita siitä, että ideamme on hyvä – eikä se aina onnistu.

Mutta silloin kun onnistumme, vaikutus on valtava. Esimerkiksi käyvät vuosituhattavoitteet: yhtäkkiä maat muuttivat tapaansa luoda politiikkaansa ja budjettejaan. Ja se on tämän työn suola. Työ on kovaa ja tulokset eivät synny yhdessä yössä, mutta sitten näemme muutoksia samanaikaisesti useassa maassa. Se, että tiedät olleesi mukana tässä muutoksessa, tekee työstä mielekästä.

Olet tehnyt töitä kehitysasioiden parissa jo yli 20 vuotta. Mistä saat voimaa jatkaa?

Syön erittäin terveellisen aamupalan! Ei, en oikeastaan tiedä. Ehkä se tulee ajattelutavasta, jonka sain jo lapsena vanhemmiltani ja muilta, joilla oli vaikutus minuun. Nimittäin se, että on sekä velvollisuutemme että mahdollisuutemme koettaa tehdä maailmasta parempi paikka elää. Ja vaikka se ei ole mielessä joka päivä, niin se on selkärangassa. Ehkä tämä hieman naiivi ajattelutapa antaa energiaa ja itsepäisyyttä jatkaa.

25.4 vietetään malarian vastaista päivää!

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki