Lauantai, 01 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Toivoa (ilmasto)autiomaassa

sahara forest project

Uuden globaalisti sitovan ympäristösopimuksen luominen saattaa vaikuttaa yhtä mahdottomalta kuin vihannesten kasvattaminen erämaassa. Yhdistyneiden kansakuntien ilmastokokous Dohassa päättyi vaihtelevissa tunnelmissa: kokouksen lopputulos on askel kohti uutta sopimusta, mutta kuitenkin valitettavan kaukana täydellisestä ratkaisusta.

Dohan kokouksesta kuultiin myös hyviä uutisia, sillä vain tunnin ajomatkan päässä kokouspaikasta ympäristöjärjestö Bellona esitteli ensimmäisiä valtavassa, ja valtavan innovatiivisessa, autiomaakasvihuoneessa kasvattamiaan kurkkuja.

Kuvittele, jos pystyisimme muuttamaan autiomaat kasvihuoneiksi, jotka auttavat taistelussa ruokaturvan saavuttamiseksi ja aavikoitumista vastaan ja lisäksi sitovat hiilidioksidia. Ajatus kuulostaa lähes mahdottomalta, mutta norjalainen Bellona Foundation on luonut menestyksekkään pilottiprojektin, joka tekee vihreästä unelmasta totta.

Sahara Forest Project:issa on kyse ennen kaikkea siitä, että muunnamme sen, mitä meillä on tarpeeksi, kuten merivettä, hiilidioksidia, auringonpaistetta ja autiomaita joksikin sellaiseksi, mitä tarvitsemme lisää - kestävällä tavalla tuotettua ruokaa, vettä ja energiaa” Sahara Firest Project:in pääjohtajaa Joakim Hauge tiivistää Bellonan hankkeen perusidean.

Sahara Forest Project esiteltiin ensimmäistä kertaa YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa vuonna 2009. Ihmiset sanoivat projektin olevan liian hyvä ollakseen totta. Bellona Foundation vastasi, että näkeminen on uskomista. Tämän vuoden helmikuussa Bellona yhdessä kumppaneidensa, lannoiteyritysten Yaran ja Qafcon kanssa alkoi rakentaa päästötöntä pilottiprojektia Qatariin. Alle kymmenessä kuukaudessa kurkut ovat kasvaneet suuriksi ja vihreiksi projektin tiloissa, jotka koostuvat 10 000 neliömetristä innovatiivista ympäristöteknologiaa, jota ei koskaan aikaisemmin ole käytetty yhdessä.

Yksi ydinteknologioista perustuu meriveden käyttöön: kun suolavesi haihdutetaan ilmaan, se tuottaa jäähtymistä ja kosteutta, jotka luovat loistavat kasvuolosuhteet kasvihuoneeseen. Kaksi muuta projektin pääkomponenttia on tiivistetyn aurinkoenergian käyttö energiana ja lämpönä sekä teknologiat, joiden avulla autiomaa muunnetaan kasvulliseksi maaperäksi.

Pilottiprojektin viimeistelyn ajoitus oli täydellinen ja huhujen mukaan projekti herätti suurta huomiota Dohan kokouksen käytävillä. Maailman johtajien yrittäessä löytää keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja yhteisymmärryksen löytymisen vaikuttaessa tuskastuttavan hitaalta vain tunnin ajomatkan päässä kokouspaikasta jokainen voi nähdä omin silmin, että neuvottelupöydän ulkopuolelta on löydettävissä innovatiivisia ja konkreettisia ratkaisuja.

Norjan ympäristöministeri Bård Vegar Solhjell vieraili kasvihuoneella ollessaan Dohassa ja hymyili leveästi keltaisen kypäränsä uumenissa.

“Ihmisistä, joilla on hyviä ideoita ja jotka onnistuvat toteuttamaan ideansa Qatarin autiomaassa, ei voi olla muuta kuin vaikuttunut.  Aika tulee näyttämään voisiko tämä olla suuntaa antava pilottiprojekti tai loistava idea, joka leviää ympäri maailmaa. Potentiaalia on valtavan paljon” Solhjell sanoi.

Suurten yritysten ja tieteellisten asiantuntijoiden välinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta Qatarin kaltaisia kasvihuoneita voitaisiin rakentaa lisää. Sahara Forest Project:in tarkoituksena on olla hyväksi niin ympäristölle, kehitykselle kuin liiketoiminnallekin. Tällä hetkellä projektin tulevaisuudennäkymät ovat erittäin lupaavat ja Qatarin kasvihuone tuo konkreettista toivoa suunnattomaan ilmastoautiomaahan.

Jos toimittajia kohtaan tehtävät hyökkäykset jäävät rankaisematta, rikokset eivät tule julkisuuteen. YK:n päivä 31.10.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki