Lauantai, 01 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

IKEA valaisee pakolaisleirejä

A solar-powered lantern helps this Somali mother and her child in their shelter eastern Ethiopia's Kobe Refugee Camp. /UNHCR

10.2.2014 – Valon puute on yksi pakolaisleirejä vaivaavista ongelmista. Auringon laskettua yksinkertaisetkin asiat, kuten läksyjen tekeminen tai veden hakeminen, muuttuvat vaikeiksi tai jopa vaarallisiksi. Erityisesti vaarassa ovat naiset ja tytöt.

”Kun tulin leirille, huomasin ongelmat”, sanoo Sumaiya, Etiopiassa sijaitsevalla pakolaisleirillä elävä somalityttö. ”Päivällä voin tehdä mitä vain, mutta yöllä en edes mennä vessaan. Ruoanlaitto on vaikeaa, koska näkyvyys on huono. En tunne olevani turvassa”, hän jatkaa.

IKEA-konserniin kuuluva IKEA Foundation –säätiö on aloittanut kaksivuotisen kampanjan toimittaakseen aurinkoenergialla ja muilla uusiutuvilla energialähteillä toimivia valaisimia YK:n pakolaisleireille. Valaisimet hankitaan IKEA-tavarataloista ostettujen lamppujen tuotoilla.

”Brighter Lives for Refugees”-kampanja toimittaa katuvalaisimia, lamppuja ja esimerkiksi energiatehokkaita liesiä monissa maissa, kuten Bangladeshissa, Tshadissa, Etiopiassa ja Jordaniassa sijaitseville leireille.

”Vuonna 2013 yli kaksi miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa ja lähtemään pakolaiseksi. Tämä on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan suurin määrä kahteenkymmeneen vuoteen. Uusien humanitaaristen katastrofien myötä yksityisen sektorin tuki on yhä tärkeämpää”, sanoi YK:n pakolaispäävaltuutettu Antonio Guterres lehdistötiedotteessaan.

”Tämä kampanja on uusi ja ainutlaatuinen kappale UNHCR:n ja IKEA Foundationin, järjestön suurimman yhteistyökumppanin, suhteessa. Toivomme voivamme yhdessä parantaa lukuisien pakolaisten elinolosuhteita.”

Tällä hetkellä maailmassa on lähes 10.5 miljoonaa pakolaista, joista puolet on lapsia. Monilla pakolaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää pakolaisleireillä, joissa valon puute auringon laskettua vaikuttaa merkittävästi turvallisuuteen.

IKEA Foundation ja UNHCR ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2010 lähtien. IKEA Foundation on tukenut järjestön toimintaa yhteensä 73 miljoonalla eurolla. Tuella on järjestetty pakolaisleirille esimerkiksi terveydenhuoltopalveluja ja koulutusta.

 

Jos toimittajia kohtaan tehtävät hyökkäykset jäävät rankaisematta, rikokset eivät tule julkisuuteen. YK:n päivä 31.10.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki