Keskiviikko, 26 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Pakolaisleireillä tavoitellaan mahdollisimman normaalia elämää

Photo: WFP/Dalia Khamissy

31.1.2014 - Syyrian rauhanneuvottelut päättyvät tänään Genevessä. Samaan aikaan tuhannet pakenevat sisällissodan repimästä maasta. Pitkään jatkunut konflikti ei osoita merkkejä päättymisestä. ”Odotamme läpimurtoa, emme voi tehdä muutakaan”, kommentoi Maailman ruokaohjelmalla Syyriassa työskentelevä Rasmus Egendal.

Syyriasta lähtevät pakolaiset joutuvat tottumaan pakolaisleireillä uudenlaiseen elämään. Aiemmin esimerkiksi opettajina tai hammaslääkäreinä työskennelleille ihmisille tilanne on täysin uusi. ”Nämä ihmiset eivät tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sen tuntee ja näkee”, Egendal selittää.

Pakolaisleirit pyritään rakentamaan siten, että ihmiset voivat jatkaa elämään mahdollisimman normaalista. Pakolaisille ei jaeta ruokaa, vaan luottokortin tapaan toimiva sähköinen kortti, jolla voi ostaa ruokaa kaupoista.

Egendalin mukaan on tärkeää, että pakolaisten arki muistuttaa normaalia elämää. ”Pyrimme siihen, että pakolaiset tuntisivat hallitsevansa omaa elämäänsä. Tämä on tärkeää, sillä pakolaiset eivät pysty vaikuttamaan useisiin asioihin. On erittäin tärkeää, että ihmiset tuntevat olonsa mahdollisimman normaaliksi”, hän kommentoi.

Maailman ruokaohjelman sähköisiä maksukortteja pidetään erittäin onnistuneena projektina. Järjestelmä tukee paikallisia toimijoita, luo työpaikkoja ja talouskasvua. Vuonna 2013 korttien kautta käytettiin jopa 300 miljoonaa dollaria.

Toistaiseksi Maailman ruokaohjelmalla on ollut käytössään tarpeeksi resursseja kaikkien avun tarpeessa olevien syyrialaisten auttamiseksi. Egendalin mukaan tästä tulee kiittää valtioita, jotka ovat antaneet avokätisesti humanitaarista apua. Egendalin mukaan etenkin Pohjoismaat ovat avustaneet Syyriaa hämmästyttävän suurilla summilla.

Genevessä päättyneissä neuvotteluissa konfliktin osapuolet pyrkivät poliittiseen ratkaisuun. Myös Egendal korostaa poliittisen ratkaisun tärkeyttä. Hänen mielestään kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa konfliktin kaikkia osapuolia sovintoon. Ratkaisua hankaloittaa Syyrian sekava tilanne. ”Joudumme toimittamaan ruokaa ja muuta apua yhä useammalle kunnes osapuolet pääsevät sopuun”, Egendal kommentoi.

25.11 on kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. On aika lopettaa väkivalta - yhdessä!

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki