Keskiviikko, 22 lokakuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Tyttöjen koulumatkalla on monia esteitä

Photo: Spc. Charles Willingham /(CC BY 2.0)

11.10.2013- Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 ja sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta tyttöjen oikeuksista ja tyttöjen kohtaamista haasteista. Tämän vuoden teemana on tyttöjen koulutus.

Kaksi kolmasosaa koulua käymättömistä lapsista ja nuorista on tyttöjä. Tyttöjen heikot koulutusmahdollisuudet ovat moraalinen epäkohta, johon on puututtava. Lisäksi monet tutkimukset osoittavat, että tyttöjen koulutus edistää yhteiskunnan kehitystä. Tyttöjen korkeampi koulutustaso edistää köyhyyden vähenemistä, talouskasvua, demokratiakehitystä ja sosiaalisten normien muutosta.

Tyttöjen oikeuksissa on tapahtunut maailmanlaajuista kehitystä, mutta silti monilla tytöillä ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin. Koulunkäyntiä estävät taloudelliset, institutionaaliset ja kulttuuriset syyt.

Yksi merkittävä syy sille, että tytöt lopettavat koulunkäynnin, on väkivallan pelko kouluissa ja koulumatkoilla. Lokakuussa 2012 Taleban-liike yritti murhata tyttöjen oikeuksien puolestapuhujana tunnetun 16-vuotiaan Malala Yousafzain. Yousafzai palkittiin eilen Euroopan parlamentin myöntämällä Saharov-palkinnolla työstään tyttöjen oikeuksien ja sananvapauden puolesta.

Tyttöjen oikeus käydä koulua ei itsessään ratkaise kaikkia ongelmia. Kotityöt, koulutuksen heikko arvostus tai tyytymättömyys koulutuksen laatuun saattavat johtaa koulunkäynnin keskeyttämiseen. Tyttöjen asemaa tulisikin parantaa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

”Saavuttaaksemme merkittäviä tuloksia, meidän on löydettäviä uusia ratkaisuja tyttöjen koulutukseen. On tärkeää kuunnella, mitä nuoret itse sanovat”, sanoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon puheessaan tyttöjen päivänä. ”Meidän on toimittava yhdessä ja investoitava tyttöjen koulutukseen. Näin toimimme paremman tulevaisuuden puolesta”, pääsihteeri jatkoi.

24.10 on YK-päivä.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki