Keskiviikko, 16 huhtikuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Euroopan komissio: Jäsenmaiden tulee panostaa enemmän ihmiskaupan estämiseen

Kuva: Reden International

23.4.2013 23 632 ihmistä tunnistettiin tai oletettiin ihmiskaupan uhreiksi EU:ssa ajanjaksolla 2008 – 2010, paljastaa Euroopan komission viime viikolla julkaistu raportti ihmiskaupasta.

“On vaikea kuvitella, että vapaissa ja demokraattisissa EU-maissa kymmeniltä tuhansilta ihmistä voidaan riistää heidän vapautensa ja heitä voidaan käyttää hyväksi tai myydä kuin kauppatavaraa. Mutta tämä on surullinen todellisuus ja ihmiskauppaa on kaikkialla, myös paljon lähempänä kuin ajattelemme”, sanoi EU:n sisäasian komissaari Cecilia Malmström.

Kaikki jäsenmaat on velvoitettu sisällyttämään EU:n ihmiskaupan vastainen direktiivi kansalliseen lainsäädäntöönsä, mutta takarajaan mennessä, joka oli tämän vuoden huhtikuun 6. päivä, vain kuusi maata oli pitänyt lupauksensa.

Huolestuttavaa uhrien määrän lisäksi on erityisesti se, että heidän määränsä nousi lähes 20 prosentilla tarkastelujakson aikana, ja samalla tuomiot ihmiskaupparikoksista vähenivät 13 prosentilla.

“Olen erittäin pettynyt nähdessäni, että vakavista signaaleista huolimatta vain kourallinen maita on toimeenpannut ihmiskaupan vastaisen lain, ja kehotankin kaikkia noudattamaan velvollisuuksiaan”, jatkoi Malmström.

Noin kaksi kolmannesta ihmiskaupan uhreista oli tarkastellulla jaksolla naisia. Kun tytöt lisätään tähän, nousee osuus 80 prosenttiin. Raportoiduista tapauksista 62 prosentissa ihmisiä salakuljetettiin seksuaalisesti hyväksikäytettäviksi ja 25 prosentissa pakkotyöhön. Muita syitä olivat muun muassa elinkauppa, rikollinen toiminta ja lapsikauppa. Suurin osa uhreista oli EU-maista, romanialaisten ja bulgarialaisten ollessa suurimmat ryhmät. EU:n ulkopuolella suurimmat lähtömaat olivat Nigeria ja Kiina.

Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa raportoidut tapaukset nousivat tarkastelujakson aikana. Kun vuonna 2008 näissä maissa raportoitiin 20 – 30 tapausta, niin vuonna 2010 tapauksia oli 50 – 80. Vaikka myös yleinen eurooppalainen trendi oli nouseva, niin tämä ei välttämättä tarkoita, että ihmiskauppaa olisi enemmän, sillä valvontakeinot ovat parantuneet ja suurempi osa tapauksista tunnistetaan.  

Valvonnan parantumisesta huolimatta Malmström muistutti, että ”havaitut tapaukset edustavat todennäköisesti vain jäävuoren huippua”. Merkittäviä haasteita on edelleen jäljellä. Ennen kaikkea tarvitaan parempia keinoja tunnistaa ihmiskaupan uhrit sekä järeämpiä keinoja ihmiskauppaan liittyvien tapausten tutkintaan ja ihmiskauppaan syyllistyneiden rikollisten syytteeseen asettamiseen ja tuomitsemiseen.

Komission mukaan EU:n ihmiskaupan vastaisen direktiivin, strategian ja toimintasuunnitelman täydellinen toimeenpano tarjoaisi riittävät keinot ihmiskaupan kitkemiseen.

Maailmassa on 2,5 miljardia ihmistä, joilla ei ole minkäänlaista käymälää käytössään. Minkälaista sinun elämäsi olisi ilman WC-tiloja?

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki