Perjantai, 31 lokakuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Pidätettyjä pohjoismalilaisia on hakattu ja kidutettu

Kuva: Emilia Tjernström / Flickr / 2.0 Generic (CC BY-NC-SA 2.0)

16.4.2013 – Malin armeija on pidättänyt satoja ihmisiä pohjoisessa Malissa sen jälkeen kun Ranskan armeija aloitti islamistiryhmien häätämisen alueelta tammikuussa 2013. Monet pidätetyistä malilaisista kuuluvat Tuareg-heimoihin. Pidätetyt ovat valittaneet, että heille ei ole annettu tietoa pidätysten syistä tai pääsyä lakimiehen puheille. Toiset ovat syyttäneet pidättäjiä kidutuksesta.

Kaksi tuareg-miestä, jotka pidätettiin helmikuussa ja väitteiden mukaan kidutettiin malilaisten sotilaiden toimesta, kuolivat vammoihinsa maan pääkaupunki Bamakon keskusvankilassa kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

"Pidätetyt ovat kertoneet, että heitä hakataan ja potkitaan, poltetaan, heihin käytetään syövyttävää ainetta ja uhataan tappaa armeijan pitäessä heitä vankeinaan", kertoi HRW:n tutkija Corinne Dufka IRIN-tietotoimistolle. "Vain satunnaisia pidätettyjä kuulustellaan ja kuulustelut saattavat tapahtua kidutuksen lomassa. Eräs vangittu kertoi, että hän joutui vesikidutetuksi usean armeijan rivimiehen pidellessä häntä paikallaan."

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vedonneet sotilaspoliisin läsnäoloon pidätyksiä tehtäessä, oikeusavun turvaamiseksi vangituille, asianmukaisten kuulustelujen toteuttamiseksi ja korvausten maksamiseksi perheille, joiden jäsen on kuollut pidätettynä.

"Tarvitaan selkeä hierarkia armeijan sisällä, jotta rivimiesten kurinpito voidaan taata. Emme usko, että väkivalta ja kidutus on järjestelmällistä. Monia on pidätetty myös asianmukaisella tavalla", sanoi Dufka.

YK:n turvallisuusneuvosto harkitsee Ranskan aloitteesta päätöslauselmaluonnosta, jossa hyväksyttäisiin 12 600 rauhanturvaajan vahvuisen YK-joukon lähettäminen Maliin tämän vuoden heinäkuussa. Rauhanturvajoukko voisi taistella tarvittaessa kapinallisjoukkoja vastaan, suojella siviilejä ja rauhoittaa tärkeitä kaupunkeja Malin aavikkoisessa pohjoisessa yhteistyössä Ranskan armeijan joukkojen kanssa.

Lähteet: IRIN, Reuters

Jos toimittajia kohtaan tehtävät hyökkäykset jäävät rankaisematta, rikokset eivät tule julkisuuteen. YK:n päivä 31.10.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki