Perjantai, 24 lokakuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Maailmanlaajuinen asekauppasopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Kuva: UN Photo/Devra Berkowitz

3.4.2013 – Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on hyväksynyt kansainvälisen asekauppasopimuksen. Sopimus ei saanut yksimielistä kannatusta vielä viime viikolla, mutta nyt se hyväksyttiin yleiskokouksessa jäsenmaiden enemmistön äänillä.

Päätöslauselma, jonka sisältämä sopimusteksti säätelee tavanomaisten aseiden kauppaa, sai 154 puoltavaa ääntä. Kolme jäsenmaata, Pohjois-Korea, Iran ja Syyria, äänestivät vastaan, kun taas 23 maata äänesti tyhjää.

Ratkaisua asekauppaan haettiin aikaisemmin YK:n kaksi viikkoa kestäneissä asekauppaneuvotteluissa. Hyväksyntään olisi kuitenkin tarvittu yksimielinen tuki, ja hyväksymisen estivät samat maat, jotka nyt yleiskokouksessa äänestivät päätöslauselmaa vastaan.

Useat YK:n edustajat ilmaisivat tyytyväisyytensä sopimukseen, mukaan lukien pääsihteeri Ban Ki-moon, joka piti sitä vahvana työkaluna ihmisoikeusrikkomusten estämiseen ja lisäksi totesi, että sopimus tukee pyrkimyksiä aseidenriisuntaan ja aseiden leviämisen estämiseen ympäri maailman.

“Tämä on historiallinen diplomaattinen saavutus – pitkään jatkuneiden pyrkimysten ja toiveiden täyttymys”, sanoi Ban tiedotteessaan. ”Tämä on voitto ihmiskunnalle.”

Myös YK:n lastenrahasto UNICEF iloitsi sopimuksen syntymisestä ja piti kansainvälisen asekaupan säätelyä tärkeänä toimenpiteenä lastensuojelussa.

“Asekauppasopimuksessa selkeästi pyydetään jäsenmaita huomioimaan ennen kaupan tekoa se riski, että myytäviä aseita saatetaan käyttää väkivaltaan naisia ja lapsia kohtaan”, huomioi UNICEF:in lastensuojeluohjelman päällikkö Susan Bissell. ”Tämä on erityisen tärkeää, sillä aseiden käyttö on yksi lasten ja nuorten yleisimmistä kuolinsyistä myös maissa, jotka eivät ole sotatilassa”, hän lisäsi.

Sopimus sääntelee niin sanottujen tavanomaisten aseiden kauppaa. Tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa panssarivaunut, taisteluajoneuvot, taistelulentokoneet ja -helikopterit, sotalaivat, ohjukset sekä pienaseet.

YK:n aseidenriisuntatoimiston mukaan sopimus ei rajoita maiden sisäistä asekauppaa tai aseenkanto-oikeuksia, jäsenvaltioiden oikeutta itsensä puolustamiseen hyökkäyksiltä tai kansallista lainsäädäntöä aseita koskien. Se ei myöskään kiellä minkään yksittäisen asetyypin vientiä.

Ennen äänestystä pitämässään puheessa yleiskokouksen puheenjohtaja Vuk Jeremiæ kutsui sopimusta uraauurtavaksi, vankaksi ja toteutuskelpoiseksi.

24.10 on YK-päivä.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki