Lauantai, 01 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Äidinkieli

20.2.2013 – Mikä on äidinkielesi? Ehkä se on suomi – tai jokin muu maailman n. 6000 kielestä – tai ehkä olet kaksi- tai monikielinen. Oli miten oli, 21.2 vietetään kansainvälistä äidinkielen päivää!

UNESCO julisti kansainvälisen päivän vuonna 1999, ja vuoden 2000 jälkeen sitä on vietetty joka vuosi ympäri maailmaa. Päivän tarkoitus on tuoda esille eri kielten rikkaudet ja kielen yhteys kultuuriin sekä perinteisiin.

Tänä vuonna UNESCO:n teemana on kirjojen ja digitaalisen median saatavuus paikallisilla kielillä. Äidinkieli rakentuu aikaisessa vaiheessa – niin kotona kuin koulussa – ja opetus äidinkielellä on erityisen tärkeää.

Oikeus puhua ja käyttää omaa äidinkieltään on perusasia jonka monet pitävät itsestäänselvyytenä. Kuitenkin monet kielet ovat tällä hetkellä uhattuina ympäri maailmaa, ja varsinkin pienet kieliryhmät kamppailevat usein pärjätäkseen vahvemman valtakielen varjossa. Sen lisäksi monelta kieleltä puuttuu kokonaan kirjallinen muoto, mikä tekee niiden välittämisestä seuraaville sukupolville vielä haastavampaa.

UNESCO:n mukaan puolet nykyajan kielistä uhkaavat hävitä ennen vuosisatamme loppua. Kaikeksi onneksi tämä ei ole väistämätön tosiasia – hyvin suunniteltu ja implementoitu kielipolitiikka voi tukea ja rohkaista monet yhteiskunnat ylläpitämään vähemmistökieliä, ja digitaalinen kehitys on mahdollistanut uusia keinoja informaation välitykseen.

Lingvisti Colette Grinevald sanoi osuvasti UNESCO:lle: ”kansainvälisen äidinkielen päivän pitäisi nimenomaan juhlia kaikkien äitien kieliä, ja välittää äideille viesti oikeudesta puhua lapsilleen omaa äidinkieltään.!

Jos toimittajia kohtaan tehtävät hyökkäykset jäävät rankaisematta, rikokset eivät tule julkisuuteen. YK:n päivä 31.10.

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki