Torstai, 21 elokuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Panoksena miljoonien elämät

WFP

15.1.2013 Yhdistyneiden kansakuntien humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) johtajalla John Gingillä on edessään kasvava joukko humanitaarisia kriisejä ympäri maailman aina Sahelin alueen poliittisesta levottomuudesta Syyrian yhä jatkuvaan konfliktiin.

Ging on työskennellyt maailman kipupisteistä kuten Kongon demokraattisessa tasavallassa, Kosovossa ja Gazassa. YK:n uutistoimistolle antamassaan haastattelussa Ging kertoi millaisia haasteita vuosi 2013 tuo tullessaan ja miten YK aikoo valmistua niihin.

Miltä nykyinen maailmanlaajuinen humanitaarinen tilanne näyttää?

Tällä hetkellä meillä on edessämme lukuisia ilmastonmuutoksesta johtuvia kriisejä, kuten esimerkiksi nykyinen tilanne Sahelin alueelta aina Afrikan sarveen saakka. Lisäksi esimerkiksi Filippiineillä ja täällä Amerikoissa on ollut tulvia. Ja lisäksi niin monissa maissa, kuten Sudanissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Afganistanissa ja Jemenissä on konflikteja. Lähi-idässä Syyrian tilanne on luonnollisesti kaikkein näkyvin, mutta emme saisi unohtaa myöskään Keski-Afrikan tasavaltaa, Chadia ja muita konfliktimaita. Niin monissa maissa ympäri maailmaa konfliktit ovat valloillaan ja yhä enemmän ihmishenkiä menetetään päivittäin.

Meidän on saatava uusia lahjoittajia mukaan yhteiseen ponnistukseen. Emme tule saamaan tarvitsemaamme rahoitusta nykyisiltä lahjoittajiltamme, sillä heidän taskunsa ovat useissa tapauksissa tyhjät.

Kun maailmassa on niin monia kriisejä, miten OCHA pystyy toimittamaan apua kaikille?

OCHAn tehtävä on koordinoida humanitaarista apua ja ensimmäinen tehtävämme on artikuloida hädänalaisten ihmisten tarpeet. Olemme juuri julkistaneet globaalit vetoomukset vuodelle 2013. Tavoitteena on kerätä 8,5 miljardia dollaria ja avustaa tällä summalla 51 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Apua tarvitaan yli 16 maassa ja operaatiossa on mukana 520 avustusjärjestöä. OCHAn tehtävä on välittää tietoa avuntarpeen laajuudesta, syvyydestä ja eri ulottuvuuksista ja toivoa avokätistä vastausta, sillä epäonnistumisen seurauksena kymmenettuhannet menettävät henkensä ja miljoonat riutuvat humanitaarisessa epätoivossa.

Miten onnistuneesti koordinoitte vuoden 2012 avustustoimia?

Vuonna 2012 globaali vetoomuksemme oli 5,3 miljardia ja onnistuimme keräämään 60% siitä. Työskentelimme tiiviisti lahjoittajien kanssa ja he ovat erittäin sitoutuneita maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta. Perinteisesti suurimmat lahjoittajat ovat itse taloudellisen kriisin syövereissä, mutta he ovat päättäneet jatkaa avunantamista ja tämä on ollut suurenmoista ja osoittanut sitoumusta heidän osaltaan. Mutta minun on oltava rehellinen ja myönnettävä ettemme ole onnistuneet laajentamaan lahjoittajakantaamme ja tämän vuoksi rahoituksesta on ollut merkittävää puutetta.

Miten visioit rahoituksen vuonna 2013?

Tässä tilanteessa tarvitsemme lisää rahaa. Olemme myös hyvin perillä siitä, että meidän on saatava uusia lahjoittajia mukaan yhteisponnistukseen.

ging ocha afghan april 2012

Tilanne Syyriassa vaikuttaa heikentyvän. Miten suuri vaikutus OCHAlla voi olla siellä?

Humanitaarinen yhteisö Syyriassa kamppailee ihmisten tarpeiden kasvaessa. Viime kuukausien aikana avuntarvitsijoiden määrä on noussut 2,5 miljoonasta neljään miljoonaan ja pakolaisten määrä on kaksinkertaistunut. Tällä hetkellä naapurimaissa on reilusti yli 500 000 pakolaista. Ja valitettavasti tilanne heikkenee entisestään.

Maan sisäisten pakolaisten määrä on noussut Syyriassa 1,2 miljoonasta kahteen miljoonaan. Tämä on vain osatotuus Syyriassa asuvien ihmisten ongelmista. Ihmisten on jätettävä kotinsa konfliktin laajetessa yhä uusille alueille.

Afrikassa Sahelin alue kärsii monista haasteista, kuten poliittisesta levottomuudesta ja turvattomuudesta, jotka ovat johtaneet humanitaarisiin ongelmiin. Miten OCHA reagoi tähän?

Sahelin alueella suurin haaste on kuivuudesta johtuva ruokapula, joka vaikuttaa kaikkiin maihin. Käynnissä on valtava ponnistus, joka ei rajoitu pelkästään hätäapuun, vaan myös yhteisöjen joustokyvyn kehittämiseen siten että ne pystyvät selviytymään kuivuudesta paremmin. Painotamme parempaa veden hallinnointia, keinokastelua, viljelykasvien valintaa sekä eläinten kasvatusta – kaikki tämä vaikuttaa yhteisöjen parempaan selviytymiskykyyn. Kansalliset hallitukset ja kansainväliset organisaatiot tekevät hyvää yhteistyötä. Olemme samaa mieltä tärkeysjärjestyksestä ja lähestymistavasta, joten edistymme yhdessä.

Mali luonnollisesti on tämän kaiken keskellä. Konfliktin kehittyminen ja ihmisten pakeneminen naapurimaihin on lisännyt kohtaamiemme haasteiden määrää. Ruokapulasta kärsivää maata on koetellut entisestään yli 200 000 maan sisäistä pakolaista. Emme myöskään saa unohtaa, että Sahelin alueella kärsitään kansainvälisestä rikollisuudesta, aseiden salakuljetuksesta sekä ihmiskaupasta. Lukuisat asiat heikentävät Sahelin alueen kehitystä ja vakautta, joten meidän on käsiteltävä myös näitä asioita.

Vain noin 500 päivää jäljellä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen! Osallistu keskusteluun: #MDGMomentum

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki