Keskiviikko, 20 elokuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Kylmyys tappaa Afganistanissa

Afghanistan cold

7.1.2012 Pohjoisessa kylmyys on tuttu ilmiö ja luonnollinen osa talviamme. Talvisin yksinkertaisesti pukeudumme lämpimämpiin vaatteisiin ja lisäämme polttopuita takkaan. Mutta kylmyyttä vastaan ei voida taistella samalla tavoin kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Afganistanissa maata piinanneet kovat pakkaset vaarantavat erityisesti haavoittuvien ihmisryhmien elämän.

Tänä talvena kolme ihmistä on kuollut kylmyyden takia maan pääkaupungissa Kabulissa ja luvun pelätään nousevan entisestään. Talvi Kabulissa on uskomattoman kova voimakkaan lumisateen ja matalien lämpötilojen takia, öisin lämpötila voi pudota jopa -15 asteeseen. Kabulin ympäristössä asuu ihmisiä teltoissa sekä huonosti rakennetuissa mutalattiaisissa ja pressukattoisissa asumuksissa, jotka eivät ole ihanteellisia talven kovuutta ajatellen.

Viime talvena Kabulissa koettiin pahin kylmyysjakso kahteen vuosikymmeneen ja yli 100 ihmistä menehtyi. Tanskan pakolaisapu on yksi edelleen Kabulissa paikalla olevista organisaatioista. ”Teemme kaiken voitavamme suojellaksemme kaikkien haavoittuvimpia ihmisryhmiä mukaan lukien maan sisäisiä pakolaisia Kabulin ympäristössä” sanoi Tanskan pakolaisavun Afganistanin ohjelmakoordinaattori Rikke Johannessen.

Joulukuussa Tanskan pakolaisapu toimitti hätäapua, kuten vilttejä ja keittotarvikkeita 40 000 Afganistanissa asuvalle perheelle, joista 5000 perhettä asui Kabulin ympäristössä. Tammikuussa organisaatio pyrkii jakamaan polttopuita yli 5 000 perheelle epävirallisissa asumuksissa ja toimenpiteitä on tarkoitus jatkaa helmikuussa.

Kabulin suurimman asutusleirin Charahi Qanbarin edustaja painotti kriisin vakavuutta. ”Meidän leirissämme yksi vanhempi mies on jo kuollut kylmyyden takia, kaksi raskaana ollutta naista on menettänyt syntymättömän lapsensa ja monet lapset ovat sairastuneet kylmässä ja seurauksena on ollut jopa lasten kuolema.”

Vain noin 500 päivää jäljellä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen! Osallistu keskusteluun: #MDGMomentum

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki