Perjantai, 28 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Sillä kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain

vapaaehtoistyö

5.12.2012 Mikä sopisikaan paremmin nyt joulunalusaikana lahjoja mietittäessä kuin juhlia niitä, jotka antavat?

Lahjojentäyteisen joulukuun viides päivä on taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen hyväksi toimiville vapaaehtoisille omistettu kansainvälinen päivä. Meidän kaikkien on syytä olla kiitollisia vapaaehtoistyöstä, sillä se on hyvin tarpeellista ja sillä on suuri vaikutus niin kriisialueilla kuin koululuokissa, sairaaloissa ja yksityisissä kodeissa – jokainen tarvitsee joskus auttavaa kättä.

”Jos joskus tarvitset auttavaa kättä, muista että se on käsivartesi päädyssä. Kun vanhenet muista, että sinulla on toinenkin käsi. Ensimmäisellä voit auttaa itseäsi ja toisella muita ihmisiä” Audrey Hepburn sanoi aikanaan.  

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-moon alleviivaa kansainvälisen päivän viestissään, että auttavat kädet ovat monenmuotoisia. ”Meidän tulee muistaa, että vapaaehtoistyö on hyvin monimuotoista ja vaihtelee päivittäin yhden asian parissa työskentelevistä aktivisteista keskivertokansalaiseen, joka avustaa silloin kuin pystyy. Jokainen heistä on esimerkki muille ja edustaa sitoutumista, jota maailma kaipaa.”

Ban huomautti myös, että auttava käsi ei tänä päivänä välttämättä ole konkreettinen käsi, sillä kuka tahansa voi olla aktivisti tekstiviestien tai muun digitaalisen sitoutumisen kautta ilman että nostaisi sormeakaan. ”Meidän digitaalisena aikakautena perinteinen kohtaaminen, jossa vapaaehtoinen avustaa toista, on saanut uuden ulottuvuuden. Jokainen, jolla on internetyhteys tai matkapuhelin voi vaikuttaa.”

”Vapaaehtoisuus perustuu solidaarisuuteen ja tasavertaisuuden ja se ylittää kaikki kulttuuriset, kielelliset ja maantieteelliset rajat. Antamalla omaa aikaansa ja valmiuttaan auttaa odottamatta materiaalista palkkaa vastalahjaksi vapaaehtoiset saavat hienon merkityksellisyyden tunteen, Ban sanoo. Tämän hienon tunteen olemassaolo on osoitettu tieteellisissä tutkimuksissa, joista esimerkiksi The Huffington Post on kirjoittanut.

”Vahvistakaamme tänä päivänä päätöksemme antaa voimaa ja inspiraatiota toisille vapaaehtoistyön kautta” Ban Ki-moon tiivistää. Kenties yksi kaikkein merkittävimmistä lahjoista, jonka annat tai saat, tänä vuonna ei löydykään kuusen alta jouluaattona.

25.11 on kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. On aika lopettaa väkivalta - yhdessä!

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki