Lauantai, 29 marraskuuta 2014
UNRIC logo - Suomi

YK omalla kielelläsi

Miten voimme korvata punaisen nauhan voittajan mitallilla

AIDS1

1.12.2012 Ensimmäisenä päivänä tunnetun Movemberin jälkeen, kun miehet ovat kasvattaneet viiksiä lisätäkseen tietoisuutta eturauhassyövästä, uuden naamakarvoituksen seuraksi tulisi nostaa punainen nauha.

Joulukuun ensimmäinen päivä on maailman AIDS-päivä, jonka symbolina toimii punainen nauha. Punainen nauha ei kenties ole enää yhtä näkyvä Pohjoismaissa kuin rintasyöpäkampanjan vaaleanpunainen nauha sekä sen veljeskampanja Movember. Maailmanlaajuisen epidemian pelko ei enää roiku yllämme painostavana ja meidän kotimaissamme ihmiset voivat elää HIV/AIDS-diagnoosin kanssa.

Mutta vaikka vaaleanpunaiset nauhat ja viikset tuntuvat meille aiheellisemmilta, juuri tämän vuoksi HIVin/AIDSin vastainen kamppailu on entistä tärkeämpää. Me tiedämme, että tauti on hoidettavissa ja silloin kuin sitä hoidetaan, tartuntariski on paljon matalampi. Näin ollen epidemian pysäyttäminen ja kehityksen kääntäminen vuoteen 2015 mennessä on aidosti saavutettavissa oleva vuosituhattavoite.

“Tänään mailman AIDS-päivänä sitoutukaamme jatkamaan ja voimistamaan viime vuosien menestyksekästä HIVin/AIDSin vastaista kamppailua” YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi viestissään selittäessään samalla miten hyvin olemme edenneet. YK:n HIV/AIDS-ohjelman (UNAIDS) vuoden 2012 raportti paljastaa, että viimeisen kahden vuoden aikana on saavutettu merkitsevää edistystä HIVin/AIDSin ehkäisyssä ja hoidossa. Elintärkeää hoitoa saavien määrä on noussut 60 % ja uusien tartuntojen määrä on laskenut yli puolella 25 maassa, joista 13 sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

“Haluan nähdä nämä saavutukset kaikissa maissa” sanoo UNAIDS:in johtaja Michel Sidibé. ”Olemme päässeet epätoivosta toivoon. Yhä harvempi ihminen kuolee AIDSin takia ja positiivinen kehitys nopeutuu. Tämä on ennenkuulumatonta – mihin aikaisemmin kului vuosikymmeniä saavutetaan nyt vain 24 kuukaudessa.”

Tästä huolimatta stigmatisointi ja syrjiminen lisäävät haavoittuvien ihmisten, kuten vankien ja huumeidenkäyttäjien, riskiä. Vanhentuneet lait, harhaanjohtavat oikeusjärjestelmät sekä pelkoon ja ennakkoluuloihin perustuvat rankaisevat käytönnät ravitsevat epidemiaa todetaan Report of the Global Commission on HIV and the Law: “Risks, Rights and Health -raportissa.

”Meidän on varmistettava, että tarvittava tieto, tartuntojen testaus ja hoito ovat kaikkien saatavilla siten, että jokainen mies, nainen ja lapsi voi nauttia perustavanlaatuisesta oikeudestaan lääketieteelliseen hoitoon sekä muihin vaadittaviin palveluihin, jotka lopettavat tämän tuhoisan epidemian” Ban Ki-moon painottaa.

UNAIDS:in Michel Sidibé tiivistää mitä meidän on tehtävä korvatauksemme punainen nauha takinkäänteessämme voittajan mitallilla. ”Nyt kun tiedämme, että HIV-ohjelmien nopea ja valtava kasvattaminen on mahdollista, meidän on tehtävä enemmän. Meillä on vain tuhat päivää aikaa saavuttaa AIDSia koskevat vuosituhattavoitteet. Joten tänään, maailman AIDS-päivänä, uusikaamme sitoumuksemme saavuttaa nollataso. Ei yhtään uutta HIV-tartuntaa. Ei yhtään syrjintää. Ei yhtään kuolemaa AIDSin vuoksi.”


 

25.11 on kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. On aika lopettaa väkivalta - yhdessä!

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki